Brownie-taikina
200g voita
200g tummaa suklaata
3 kananmunaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Vaniljarahkaseos
250 g maustamatonta tuorejuustoa
200g vaniljarahkaa
2 kananmunaa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
Sulata voi ja suklaa kattilassa, anna seoksen jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja kaada suklaa seos muna-sokerivaahtoon ohuena nauhana. Sekoita koko ajan. Sekoita lopuksi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Tee vaniljarahkaseos sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.
Kaada 2/3 brownietaikinasta noin 20-30cm vuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla. Kaada sen päälle rahkaseos ja viimeiseksi loput brownietaikinasta. Voit vedellä veitsellä pintaan sinne tänne viiltoja, jotta pinta menee sekaisin.
Paista 175 asteessa noin 35-40 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuin leikkaat. Nauti esimerkiksi vaniljajäätelön kera.