3 dl vehnäjauhoja
3/4 tl ruokasoodaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
113 g voita
2 1/2 dl maapähkinävoita
1,8 dl sokeria
1/2 dl fariinisokeria
1 kananmuna
1 rkl maitoa
(2 tl vaniljauutetta)
200 g valkosuklaata rouhittuna
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sekoita keskenään jauhot, sooda, leivinjauhe ja suola. Jätä sivuun. Vaahdota keskenään huoneenlämpöinen voi, maapähkinävoi, sokeri ja fariinisokeri. Lisää muna, maito ja vaniljauute. Sekoita kuivat aineet vähitellen joukkoon. Kääntele lopuksi rouhittu valkosuklaa joukkoon. Ota taikinasta reiluja ruokalusikallisia leivinpaperille (n 12kpl/pelti). Paista n. 10-12min. Anna jäähtä hetki pellillä. siirrä sitten ritilälle jäähtymään.
Itse tein hiukan pienempiä keksejä enkä siirtänyt niitä jähtymään pelliltä. Saattaa johtua siitä, että osa kekseistä maistui aavistuksen palaneilta pohjasta. Jos siis teet pienempiä keksejä niin saattaa olla tarpeen vähentää paistoaikaa muutamalla minuutilla.
Kuulostavat & näyttävät.. TAIVAALLISELTA!
VastaaPoista