tiistai 8. toukokuuta 2012

Suklaajuustokakku

Pohja:
100g voita
3 dl sokeria
2 munaa
2,5 dl jauhoja
0,5 dl kaakaojauhoa
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Täyte:
800g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
5 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria
150 g suklaarouhetta


Valmista ensin pohja vatkaamalla voi ja sokeri hyvin sekaisin. Lisää munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Voitele 26 cm irtopohjavuoan reunat öljyllä tai vuokasuihkeella ja pingota pohjalle leivinpaperi. Levitä kakkutaikina irtopohjavuoan pohjalle. Paista 175 asteessa noin 12 minuuttia.
Pohjan ollessa uunissa valmista täyte. Laita tuorejuustot monitoimikoneeseen ja vatkaa ne notkeaksi ja kermamaiseksi. Lisää joukkoon sokeri, vaniljasokeri sekä kaakaojauho hyvin sekoittaen. Lopuksi lisää kananmunat ja vatkaa vielä kunnolla sekaisin. Levitä uunista otetun pohjan päälle suklaarouhetta, mutta jätä osa vielä ripoteltavaksi kakun päälle. Kaada täyte suklaarouheen päälle ja ripottele loput suklaarouheet täytteen päälle. Ota alumiinifoliosta reilusti vuokaa suurempi pala ja nosta vuoka folion päälle. Nosta vuoka folion kanssa isoon uunivuokaan tai uunipellille ja kaada  vuokaan kiehuva vettä. Nosta vuoka kokonaisuudessaan uuniin ja paista 175 asteessa 45 minuuttia ja sen jälkeen laita uuni pois päältä. Anna kakun olla vielä jäähtyvässä uunissa 30 minuutin ajan.
Anna kakun jäähtyä ja nosta jääkaappiin yön yli. Koristele kakku suklaalastuilla. Koristeluun voi käyttää hyvin myös esim kermavaahtoa ja marjoja.
Ehkä parasta suklaakakkua ikinä! :)

perjantai 4. toukokuuta 2012

Rahka-omenapiirakka


Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1dl juoksevaa tai sulatettua margariinia

1prk (150g) vaniljajogurttia
1 kananmuna

Täyte:
1/2 litraa omenakuutioita
2 tlk (500g) maitorahkaa
1 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
3 kananmunaa
(kanelia)


Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon margariini ja nypi muruseokseksi. Ota seoksesta sivuun noin puolet. Lisää toiseen puoliskoon jogurtti ja kananmuna. Sekoita tasaiseksi ja kaada piirakkavuokaan (halkaisija 28-30cm). Toinen puoli muruseosta jää odottamaan hetkeksi.

Kuutioi omenat ja levitä ne vuokaan taikinan päälle. Ripottele halutessasi päälle kanelia. 

Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada se omenoiden päälle. Levitä loput muruseoksesta rahkaseoksen päälle. Paista uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia. 

Piirakka kohoaa uunissa aika paljon, mutta on helppo leikata siitä huolimatta. Hyvää sellaisenaan tai vaikka vaniljajäätelön kanssa :)


tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappumunkit


5dl maitoa
50g hiivaa
1,5dl sokeria
2 munaa
2til suolaa
2tl kardemummaa
14dl vehnäjauhoja
100-125g huoneenlämpöistä voita/margariinia

n.7dl ruokaöljyä

sokeria

Liota hiiva reilusta kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola, sokeri, kardemumma ja munat. Vatkaa muutama minuutti ja lisää jauhoja vähitellen; sekoita koko ajan. Lisää viimeiseksi pehmennyt voi ja alusta kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Älä lisää liikaa jauhoja, vaikka taikina tuntuisi löysältä. Peitä taikina liinalla ja anna kohota noin 45min.

Leivo kohonneesta taikinasta pyöreitä pullia. Anna munkkien kohota liinan alla noin 20min. 

Kaada 7dl öljyä kattilaan ja kuumenna öljy kuumaksi. Öljy alkaa olla kuumaa, kun sen pinnasta nousee hieman höyryä. Öljy on sopivaa, kun pudottaessasi pienen palan taikinaa öljyyn, se alkaa tiristä ja ruskistua. Uppopaista munkit kuumassa öljyssä kauniin ruskeiksi molemmilta puolilta. Jos teet munkkirinkilöitä, tee sormella reikä pullan keskelle ennen kuin pudotat sen öljyyn. Ole tarkkana öljyn lämpötilan kanssa ja säädä sitä pienemmälle, jos näyttää siltä, että munkit ruskistuvat liikaa tai palavat. Nosta munkit reikäkauhalla talouspaperille ja pyörittele nopeasti sen jälkeen munkit sokerissa. Nosta ne vielä sokeroinnin jälkeen talouspaperille valumaan.

Huomioi:
1. Ota lieden välittömään läheisyyteen kattilan kansi, sillä jos öljy kuumenee liikaa ja alkaa palaa, saat todennäköisesti liekin tukahdutettua kun laitat nopeasti kattilaan kannen päälle. Älä koskaan heitä vettä palavan, kiehuvan öljyn päälle!
2. Laita talouspaperit ja sokerilautanen tms. valmiiksi viereen, sillä öljykattilaa ei voi jättää hetkeksikään vartioimatta!