perjantai 7. syyskuuta 2012

Dominobrownies

250g suklaata
6 domino-keksiä
100g voita
2 kananmunaa
1 rkl vaniljasokeria
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa pelti tai vuoka leivinpaperilla.
Paloittele puolet suklaasta pieneksi ja murskaa keksit paloiksi. Sulata toinen puoli suklaasta sekä voi vesihauteessa tasaiseksi. Vatkaa munia kulhossa kunnes niistä alkaa muodostua vaaleaa vaahtoa. Lisää vähitellen joukkoon sokerit. Vatkaa pari minuuttia voimakkaasti. Lisää munasokerivaahtoon sulatettu voi ja valkosuklaaseos varovasti nostellen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinaan. Lisää lopuksi suklaa- ja keksipalat.
Kaada taikina vuokaan ja paista n25 minuuttia uunissa. Anna jäähtyä kunnolla ja leikkaa pieniksi annospaloiksi.
Me jaoimme taikinan kahtia ja toiseen puoleen käytimme valkosuklaata ja toiseen tummaasuklaata. Ensin pellin pohjalle taikina valkosuklaasta ja päälle tummasta suklaasta. Keksejä ei kannata murskata ihan pieneksi vaan jättää osa paloista vähän isommiksi. Keksin palat pehmenevät taikinan seassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti