Suurena juustokakkujen ystävänä tulee kokeiltua erilaisia ohjeita. Nykyään teen lähes poikkeuksetta juustokakkuihin pohjan Kinuskikissan brownies-ohjeen mukaan, sillä se on vaan kaikkein paras. Toki voi käyttää keksipohjaakin tms. Kuvan kakussa ei ole käytetty reunakalvoja, mutta niitä käyttämällä saa kakun reunoista huomattavasti siistimmät.
Brownies-pohja
125g margariinia tai voita
75g tummaa suklaata
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
hyppysellinen suolaa
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
Laita irtopohjavuokaan (halkaisija 24cm) leivinpaperi.Sulata margariini kattilassa, ota pois liedeltä. Lisää sulatettuun margariiniin tumma suklaa paloina, sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon sokeri, vaniljasokeri ja suola. Sekoita kananmunat joukkoon yksitellen. Lisää lopuksi vehnäjauhot ja sekoita jälleen tasaiseksi. Paista 175 asteessa noin 15min. Anna jäähtyä ennen täytteen laittamista.
Appelsiinitäyte
5 liivatetta
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
400 g appelsiinituorejuustoa (tai 200g appelsiini + 200g maustamaton)
200 g appelsiinijogurttia
2 appelsiinin kuoriraaste
200 g valkosuklaata
1 dl puristettua appelsiinimehua (voi laittaa vähän myös sitruunanmehua)
Laita liivatelehdet kylmään veteen, anna olla noin 5min. Vaahdota vaniljakastike, sekoita joukkoon tuorejuustot, jogurtti, kuoriraaste ja sulatettu (vähän jäähtynyt) valkosuklaa.
Kiehauta 1dl puristettua appelsiinimehua. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata ne nopeasti kiehuvaan appelsiinimehuun. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Kaada täyte vuokaan jäähtyneen pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin 3-4 tuntia (annan yleensä olla seuraavaan päivään). Kiilteen voi tehdä, kun kakku on ollut jääkaapissa noin 1h ja vähän jähmettynyt.
Appelsiinikiille
3dl appelsiinimehua
3 liivatelehteä
Anna liivatelehtien olla kylmässä vedessä noin 5 min. Kuumenna 0,5dl appelsiinimehusta kiehuvaksi ja sulata liivatelehdet joukkoon.Yhdistä lopun mehun kanssa ja odota, että seos jäähtyy huoneenlämpöiseksi. Kaada kiille jähmettyneen täytteen päälle rauhallisesti. Anna hyytyä jääkaapissa noin 2 tuntia ennen kakun irrottamista vuoasta. Koristele ja nauti! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti