perjantai 7. syyskuuta 2012

Dominobrownies

250g suklaata
6 domino-keksiä
100g voita
2 kananmunaa
1 rkl vaniljasokeria
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa pelti tai vuoka leivinpaperilla.
Paloittele puolet suklaasta pieneksi ja murskaa keksit paloiksi. Sulata toinen puoli suklaasta sekä voi vesihauteessa tasaiseksi. Vatkaa munia kulhossa kunnes niistä alkaa muodostua vaaleaa vaahtoa. Lisää vähitellen joukkoon sokerit. Vatkaa pari minuuttia voimakkaasti. Lisää munasokerivaahtoon sulatettu voi ja valkosuklaaseos varovasti nostellen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinaan. Lisää lopuksi suklaa- ja keksipalat.
Kaada taikina vuokaan ja paista n25 minuuttia uunissa. Anna jäähtyä kunnolla ja leikkaa pieniksi annospaloiksi.
Me jaoimme taikinan kahtia ja toiseen puoleen käytimme valkosuklaata ja toiseen tummaasuklaata. Ensin pellin pohjalle taikina valkosuklaasta ja päälle tummasta suklaasta. Keksejä ei kannata murskata ihan pieneksi vaan jättää osa paloista vähän isommiksi. Keksin palat pehmenevät taikinan seassa.

Punajuuri-vuohenjuustokierteet





lehtitaikinaa
punajuuria
vuohenjuustoa
rakuunaa
suolaa
pippuria
pinjansiemeniä
hunajaa

Tähän ohjeeseen ei ole antaa tarkkoja määriä. Vähän fiiliksen mukaan. :)
Keitä punajuuret kypsäksi.Hienonna punajuuret sauvasekoittimella  ja mausta suolalla, pippurilla ja tuoreella rakuunalla. Levitä kaulitulle lehtitaikinalevylle punajuurta. Murustele vuohenjuusto punajuuriseoksen päälle. Ripottele paahdetut pinjansiemenet ja valuta hieman juoksevaa hunajaa. Rullaa taikinalevy rullaksi ja leikkaa kapeita kiekkoja. Voitele kananmunalla. Asettele pellille ja paista 225 asteisessa uunissa n12-15 min.


keskiviikko 22. elokuuta 2012

Pikeeri

Ääriviivat ja koristelu:
1 valkuainen
n. 4 dl tomusokeria
muutama tippa sitruunan mehua

Täyttöpikeeri:
1 valkuainen
2½-3 dl tomusokeria
muutama tippa sitruunan mehua

Vaahdota valkuainen ja 2/3 tomusokerista sähkövatkaimella. Lisää sitruunan mehu ja tomusokeria tarpeen mukaan. Älä vatkaa liikaa. Vatkaimia nostettaessa vaahtohuipun pitää jäädä hetkeksi pystyyn. Pikeeriä voi halutessaan värjätä ja siihen kannataa käyttää pastavärejä. Siirrä valmis pikeeri heti pussiin tai peitä kulho, sillä pikeeri alkaa kuivua heti.

Mustikka-valkosuklaamuffinssit

3 munaa
1 1/4 dl sokeria
100g margariinia
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3/4 dl flora vanillaa/maitoa
80g valkosuklaata
2 dl mustikoita

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata margariini. Lisää munasokerivaahtoon vuorotellen jauhoja, sulaa rasvaa ja flora vanillaa. Lopuksi kääntele joukkoon mustikat ja rouhittu valkosuklaa. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.
Nämä muffinssit menivät Baby showereihin ja päällä on siniseksi värjättyä vaniljavaahtoa, jota on jäykistetty vaniljakreemijauheella ja maustamattomalla tuorejuustolla.

Jalka- ja käsipikkuleivät ovat tehty valmiista murotaikinasta ja päällä on siniseksi värjättyä pikeeriä.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Helpot ja herkulliset muffinssit




Tämä on helppo ja nopea muffinssiohje, joka on myös vaivattomasti muokattavissa!
Yhdestä taikinasta tulee noin 12 reilunkokoista muffinssia. 

4 dl jauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
2 dl maitoa
100g sulaa voita

+ oman maun mukaan esim. kaakaojauhetta (noin 3rkl), rouhittua suklaata, marjoja...


Sekoita kaikki ainekset keskenään, jaa taikina muffinssivuokiin.
Paista 200 asteeessa noin 15-20 minuuttia. 

Kuvan muffinssit tehty siten, että puoleen taikinasta lisätty 2rkl kaakaojauhetta + noin 70g rouhittua minttusuklaata ja toiseen puoleen reilusti pakastemustikoita, jotka pyörittelin ensin perunajauhossa. 

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Suklaa-nougat-juustokakku

pohja
1 dl sokeria
1 muna
1½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
100g voita
täyte
400g maustamatonta tuorejuustoa
150g ranskankermaa
3 kananmunaa
1 tlk kondensoitua maitoa
150g nougat-patukkaa
5 rkl kaakaojauhetta
100g maitosuklaata

Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Lisää puolet keskenään sekoitetuista kuvista aineista muna-sokerivaahdon sekaan. Lisää sulatettu voi ja loput kuivista aineista. Levitä irtopohjavuoan pohjalle ja paista 175 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Valmista täyte notkistamalla tuorejuusto. Lisää joukkoon ranskankerma, kondensoitu maito ja sulatettu nougat. Vatkaa tasaiseksi massaksi, mutta älä ylivatkaa. Lisää kaakaojauhe. Rouhi suklaa ja lisää puolet täytteeseen ja puolet pohjan päälle. Kaada täyte pohjan päälle. Vuoraa vuoka foliolla ja laita isoon paistovuokaan/pellille. Kaada kiehuvaa vettä astiaan niin, että n 2/3 vuoasta on vesihauteessa. Paista kakkua 150 asteessa noin tunti. Sammuta uuni ja anna kakun olla vielä uunissa 15min. Ota kakku pois uunista ja anna jäähtyä. Anna kakun seistä jääkaapissa mielellään yön yli ennen tarjoilua.

Tähän on tehty reunus siirtokuvan avulla. Kuva ei tosin jäänyt kunnolla valkosuklaaseen kiinni..

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Mango-suklaajuustokakku




täyte

1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 prk mangotuorejuustoa
100g valkosuklaata
1 prk mangososetta (pilttiprk)
4-5 liivatetta

koristeluun käytetty Fazerina-suklaata ja tummaa suklaata


Tee pohja ohjeen mukaan. Anna jäähtyä.

Laita liivatelehdet kylmään veteen.
Vaahdota vaniljavaahto. 
Sekoita joukkoon tuorejuustot, mangosose ja sulatettu (ja hieman jäähtynyt) valkosuklaa. 
Sulata liivatelehdet tilkkaan kuumaa vettä (tai esim. appelsiinimehua) ja valuta ne ohuena nauhana täytteeseen. Sekoita huolellisesti.
Kaada täyte vuokaan, käytä halutessasi reunakalvoja, jotta saat kakusta siistin.
Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään, koristele haluamallasi tavalla.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Mansikka popsit

1 pötkö mansikkadominoita
1-2 rkl vaniljatuorejuustoa
tai
1 pötkö jaffa-keksejä
1-2 rkl mangotuorejuustoa
punaisia ja vihreitä Candy melts-nappeja

Hienonna keksit monitoimikoneessa ja lisää tuorejuusto keksimurujen joukkoon. Pyörittele mansikan mallisia palleroita. Kasta tikun pää suklaaseen ja laita pallon sisään. Anna tämän jälkeen palleroiden jähmettyä jääkaapissa vähintään reilu puolituntia. Sulata punaisia candy melts-nappeja ja pyörittele pallot candy meltseissä. Tee lehdet vihreistä sulatetuista candy meltesistä ja valkoiset pisteet on tehty valkosuklaasta. Anna jähmettyä jääkaapissa.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Suklaa-mansikkakakku


Pohja
1 pkt suklaa-cookiekeksejä
75g voita
Täyte
1 prk suklaakermaa
2 prk vaniljarahkaa
100g taloussuklaata
3 liivatelehteä
2dl tuoreita mansikoita kuutioituna

Murskaa keksit esim monitoimikoneessa ja lisää sulatettu voi tai margariini. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle.
Laita liivatteet kylmään veteen.
Vatkaa kerma ja yhdistä siihen rahaka. Sulata suklaa ja lisää kerma-rahkaseokseen. Kiehauta ruokalusikallinen vettä kattilassa ja lisää pehmenneet liivatteet. Lisää ohuena nauhana rahka-suklaaseokseen. Lisää pilkotut mansikat pohjan päälle ja kaada täyte mansikoiden päälle. Anna hyytyä kylmässä vähintään 4 tuntia.
Tämä on tosi hyvää! Nopea ja helppo kesäkakku. :)

tiistai 8. toukokuuta 2012

Suklaajuustokakku

Pohja:
100g voita
3 dl sokeria
2 munaa
2,5 dl jauhoja
0,5 dl kaakaojauhoa
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Täyte:
800g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
5 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria
150 g suklaarouhetta


Valmista ensin pohja vatkaamalla voi ja sokeri hyvin sekaisin. Lisää munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Voitele 26 cm irtopohjavuoan reunat öljyllä tai vuokasuihkeella ja pingota pohjalle leivinpaperi. Levitä kakkutaikina irtopohjavuoan pohjalle. Paista 175 asteessa noin 12 minuuttia.
Pohjan ollessa uunissa valmista täyte. Laita tuorejuustot monitoimikoneeseen ja vatkaa ne notkeaksi ja kermamaiseksi. Lisää joukkoon sokeri, vaniljasokeri sekä kaakaojauho hyvin sekoittaen. Lopuksi lisää kananmunat ja vatkaa vielä kunnolla sekaisin. Levitä uunista otetun pohjan päälle suklaarouhetta, mutta jätä osa vielä ripoteltavaksi kakun päälle. Kaada täyte suklaarouheen päälle ja ripottele loput suklaarouheet täytteen päälle. Ota alumiinifoliosta reilusti vuokaa suurempi pala ja nosta vuoka folion päälle. Nosta vuoka folion kanssa isoon uunivuokaan tai uunipellille ja kaada  vuokaan kiehuva vettä. Nosta vuoka kokonaisuudessaan uuniin ja paista 175 asteessa 45 minuuttia ja sen jälkeen laita uuni pois päältä. Anna kakun olla vielä jäähtyvässä uunissa 30 minuutin ajan.
Anna kakun jäähtyä ja nosta jääkaappiin yön yli. Koristele kakku suklaalastuilla. Koristeluun voi käyttää hyvin myös esim kermavaahtoa ja marjoja.
Ehkä parasta suklaakakkua ikinä! :)

perjantai 4. toukokuuta 2012

Rahka-omenapiirakka


Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1dl juoksevaa tai sulatettua margariinia

1prk (150g) vaniljajogurttia
1 kananmuna

Täyte:
1/2 litraa omenakuutioita
2 tlk (500g) maitorahkaa
1 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
3 kananmunaa
(kanelia)


Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon margariini ja nypi muruseokseksi. Ota seoksesta sivuun noin puolet. Lisää toiseen puoliskoon jogurtti ja kananmuna. Sekoita tasaiseksi ja kaada piirakkavuokaan (halkaisija 28-30cm). Toinen puoli muruseosta jää odottamaan hetkeksi.

Kuutioi omenat ja levitä ne vuokaan taikinan päälle. Ripottele halutessasi päälle kanelia. 

Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada se omenoiden päälle. Levitä loput muruseoksesta rahkaseoksen päälle. Paista uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia. 

Piirakka kohoaa uunissa aika paljon, mutta on helppo leikata siitä huolimatta. Hyvää sellaisenaan tai vaikka vaniljajäätelön kanssa :)


tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappumunkit


5dl maitoa
50g hiivaa
1,5dl sokeria
2 munaa
2til suolaa
2tl kardemummaa
14dl vehnäjauhoja
100-125g huoneenlämpöistä voita/margariinia

n.7dl ruokaöljyä

sokeria

Liota hiiva reilusta kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola, sokeri, kardemumma ja munat. Vatkaa muutama minuutti ja lisää jauhoja vähitellen; sekoita koko ajan. Lisää viimeiseksi pehmennyt voi ja alusta kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Älä lisää liikaa jauhoja, vaikka taikina tuntuisi löysältä. Peitä taikina liinalla ja anna kohota noin 45min.

Leivo kohonneesta taikinasta pyöreitä pullia. Anna munkkien kohota liinan alla noin 20min. 

Kaada 7dl öljyä kattilaan ja kuumenna öljy kuumaksi. Öljy alkaa olla kuumaa, kun sen pinnasta nousee hieman höyryä. Öljy on sopivaa, kun pudottaessasi pienen palan taikinaa öljyyn, se alkaa tiristä ja ruskistua. Uppopaista munkit kuumassa öljyssä kauniin ruskeiksi molemmilta puolilta. Jos teet munkkirinkilöitä, tee sormella reikä pullan keskelle ennen kuin pudotat sen öljyyn. Ole tarkkana öljyn lämpötilan kanssa ja säädä sitä pienemmälle, jos näyttää siltä, että munkit ruskistuvat liikaa tai palavat. Nosta munkit reikäkauhalla talouspaperille ja pyörittele nopeasti sen jälkeen munkit sokerissa. Nosta ne vielä sokeroinnin jälkeen talouspaperille valumaan.

Huomioi:
1. Ota lieden välittömään läheisyyteen kattilan kansi, sillä jos öljy kuumenee liikaa ja alkaa palaa, saat todennäköisesti liekin tukahdutettua kun laitat nopeasti kattilaan kannen päälle. Älä koskaan heitä vettä palavan, kiehuvan öljyn päälle!
2. Laita talouspaperit ja sokerilautanen tms. valmiiksi viereen, sillä öljykattilaa ei voi jättää hetkeksikään vartioimatta!

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Key lime-piiras

Pohja
3½ dl hienonnettuja Digestive-keksejä
1 dl sulatettua voita

Täyte
5 kananmunan keltuaista
1 purkki kondensoitua maitoa (397g)
1 dl puristettua limemehua (n4-5 hedelmää)
1 rkl raastettua limen kuorta

Pinnalle
kermaa
tomusokeria
limeviipaleita

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sula voi. Painele lusikalla irtopohjavuoan (halk. n 23-25) pohjalle. Paista uunissa 10 minuuttia jonka jälkeen jäähdytä ritilällä. 
Vatkaa täytettä varten keltuaisia sähkövatkaimella kunnes ne muuttuvat kermamaisiksi ja vaaleankeltaisiksi. Lisää kondensoitu maito ja jatka vatkaamista. Lisää limemehu ja limenkuori. Kaada täyte esipaistetun phjan päälle. Paista piirasta 10 minuuttia ja anna sen jäähtyä ritilällä. Nosta jäähtynyt piiras ainakin kolmeksi tunniksi pakkaseen ennen tarjoilua. (Itse pidin piirasta vain jääkaapissa ja oikein hyvää tuli niinkin!) Ota piiras huoneenlämpöön 15-20 minuuttia ennen tarjoilua. Koristele vatkatulla kerma-tomusokeriseoksella ja limeviipaleilla.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Pavlova

Ihanan keväinen pavlova sopii hyvin vaikkapa vappupöytään väriä antamaan. Päällisen marjoja ja hedelmiä voit vaihdella mielesi mukaan.

4 kananmunan valkuaista
½ maustemitallista suolaa
2 ½ dl sokeria
1 rkl maissitärkkelystä (Maizena)
2 tl vaniljasokeria
1 tl valkoviinietikkaa

Päälle:
2½ dl vispikermaa
tuoretta mangoa
tuoreita mansikoita

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Vatkaa valkuaiset ja suola kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen ja vatkaa kunnes seos on kovaa. Lisää joukkoon koko ajan vatkaten maissitärkkelys, vaniljasokeri ja valkoviinietikka. Vuoraa irtopohjavuoan (halk n24) pohja ja reunat leivinpaperilla. Voitele leivinpaperi estääksesi marengin tarttumisen leivinpaperiin. Kaada marenki vuokaan. Tee keskelle pieni syvennys täytettä varten. Paista pavlovaa uunin alatasolla n30min jonka jälkeen laske uunin lämpötila 125 asteeseen. Paista vielä 1,5 tuntia. Käännä uuni pois päältä ja anna vuoan olla vielä uunissa kunnes uuni on jäähtynyt. Anna phjan jäähtyä. Irrota leivinpaperi ja nosta marenki tarjoikuvadille. Vatkaa kerma vaahdoksi ja levitä marengin päälle. Pilko marjat ja hedelmät ja asettele kermavaahdon päälle.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Valkosuklaiset maapähkinävoikeksit


3 dl vehnäjauhoja
3/4 tl ruokasoodaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
113 g voita
2 1/2 dl maapähkinävoita
1,8 dl sokeria
1/2 dl fariinisokeria
1 kananmuna
1 rkl maitoa
(2 tl vaniljauutetta)
200 g valkosuklaata rouhittuna

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sekoita keskenään jauhot, sooda, leivinjauhe ja suola. Jätä sivuun. Vaahdota keskenään huoneenlämpöinen voi, maapähkinävoi, sokeri ja fariinisokeri. Lisää muna, maito ja vaniljauute. Sekoita kuivat aineet vähitellen joukkoon. Kääntele lopuksi rouhittu valkosuklaa joukkoon. Ota taikinasta reiluja ruokalusikallisia leivinpaperille (n 12kpl/pelti). Paista n. 10-12min. Anna jäähtä hetki pellillä. siirrä sitten ritilälle jäähtymään.
Itse tein hiukan pienempiä keksejä enkä siirtänyt niitä jähtymään pelliltä. Saattaa johtua siitä, että osa kekseistä maistui aavistuksen palaneilta pohjasta. Jos siis teet pienempiä keksejä niin saattaa olla tarpeen vähentää paistoaikaa muutamalla minuutilla.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Dumlemuffinssit


150g margariinia
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl maitoa
100 g tummaa tai maitosuklaata
12 Dumle-karkkia

Tähän ohjeeseen törmäsin useammassakin leivontablogissa, joten olihan tätä pakko testata. Hyviä tuli!

Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokeri. Sekoita joukkoon kananmunat yksitellen. 
Sekoita kuivat aineet keskenään (siivilöi kaakaojauhe).
Lisää jauhoseos taikinaan maidon kanssa. Sekoita.

Rouhi suklaa ja kääntele se taikinan joukkoon.

Laita muffinssivuokien pohjalle reilu nokare taikinaa. 
Paina kevyesti taikinan keskelle dumle (jokaiseen muffinssiin yksi), peitä taikinalla.

Paista 225 asteessa 12-15min. 
Kuorruta halutessasi - melko makeita ovat kyllä ilman kuorrutettakin ;)




keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kinuskinen juustokakku



Pohja
200g digestive-keksejä
75g leivontamargariinia

Täyte
1 pss Omar-kermakaramelleja
1 prk kondensoitua maitoa
725g maustamatonta tuorejuustoa
3/4 dl fariinisokeria
5 kananmunaa

Kuorrute
1½ dl ranskankermaa
1½ vispikermaa
2 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Murskaa keksit monitoimikoneessa ja sekoita sulatettu margariini joukkoon. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.
Pilko Omarit pieneksi. Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon sokeri ja kondensoitu maito. Vatkaa hetki, kunnes massa on hyvin sekaisin. Lisää joukkoon kananmunat ja sekoita vain kunnes munat ovat sekoittuneet hyvin joukkoon. Kääntele sekaan pilkotut Omarit. Kaada täyte vuokaan keksimurujen päälle. Laita päälle folio estämään kakun tummumista. Paista 160 asteisessa uunissa 1h 30min. Anna kakun jäähtyä ja siirrä jääkaappiin viilenemään mielellään yön yli.
Vatkaa ranskankermaa ja vispikermaa noin viisi minuuttia, kunnes se on vaahtoutunut kunnolla. Lisää sokerit ja vatkaa vielä kunnolla sekaisin. Levitä kuorrute kylmän juustokakun päälle.
Tarjoile halutessasi kinuskikastikkeen kera.

Mansikkainen täytekakku


5 munan sokerikakkupohja
Välissä mansikkamousse ja kostutus spritellä.

Mansikkamousse
500g mansikoita survottuna
5 dl mansikkakermaa
200g tuorejuustoa
1 dl vaniljakreemijauhetta

Survo sulaneet mansikat haarukalla. Vaahdota mansikkakerma ja lisää siihen notkistettu tuorejuusto. Lisää vaniljakreemijauhe siivilän läpi ja sekoita joukkoon survotut mansikat. Täyte riittää kakun kahteen väliin.
Reunoilla vaaleanpunaiseksi värjättyä kermavaahtoa. Koristeet sokerimassaa ja päällinen vaniljan makuista kaulintamassaa.

Pätkiskakku



kostutukseen maitoa

täyte
1 iso purkki Flora Vanillaa
2 prk maustamatonta tuorejuustoa
3 pss pätkiksiä
6 liivatetta
vahvaa kahvia
vihreää elintarvikeväriä

keksirullia

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Rouhi pätkikset. Vahdota vaniljakastike vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto. Kiehauta vajaa 0,5 dl kahvia ja sekoita joukkoon liivatteet. Jäähdytä hetki. Sekoita vaahtoon. Mikäli haluat niin värjää seos vihreällä pastavärillä. Lisää rouhitut pätkikset. Kaada seos kostutetun pohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään.

Kakun reunoille on laitettu keksirullia, jotka on kiinnitetty reunaan pienellä sipaisulla sulatettua suklaata.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Shrek-kakku



5 munan sokerikakkupohjan välissä on Kinuskikissan lakritsimoussea. Päällä on suklaanmakuista sokerimassaa ja koriste on värjättyä sokerimassaa.

Sokerikakku
5 munaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Riko huoneenlämpöiset munat lasiin. Lisää toiseen lasiin saman verran sokeria. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Mittaa lasiin saman verran jauhoja kuin sokeria. Mittaa lasiin puolet vehnäjauhoja ja puolet perunajauhoja. Lisää munasokerivaahtoon varovasti siivilän läpi. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa uunin alatasolla n 40min

Minimuffinssit



4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
100g rouhittua suklaata
2 dl maitoa
2 kananmunaa
100g sulatettua margariinia

Sekoita kaikki aineet keskenään ja paista 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia. Näihin on pursotettu päälle vatkattua kermaa jossa on hiukan vaniljakreemijauhetta jämäköittämässä kermaa (1prk flora vispiä/n2rkl vaniljakreemijauhetta). Muffinssit voi jättää ilman päällistä tai muokata sitä oman maun mukaan.

Laskiaispullat



Kokeilin peruslaskiaispullien täytevaihtoehdoksi uudessa Leivotaan-lehdessä ollutta Sitruunatäytepullien ohjetta pienin muokkauksin. Pullataikinan ohje täällä.

Sitruunatäyte
3 rkl voisulaa
1 kananmunan keltuainen
2 rkl kermaa
1 rkl sokeria
100g karkeasti raastettua mantelimassaa
1 sitruunan raastettu kuori

lisäksi vispikermaa

Itse sekoitin kermavaahdon sekaan sokeria, mantelimassaa sekä raastetun sitruunan kuoren. En siis laittanut voita enkä keltuaista. Hyviä tuli. Mukavan raikkaita. Eivät ne laskiaispullille maistuneet, mutta hyviä kuitenkin. :) Osaan laitoin ihan hilloa ja kermavaahtoa (kermavaahtoa jämäköitin rahkalla).

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Juustoiset kananugetit ja uunijuurekset



broilerin rintafileitä
parmesanraastetta
mantelijauhoja
kananmunaa
mausteita oman maun mukaan

paistamiseen öljyä/voita

Paloittele broilerin rintafileet. Sekoita parmesanraaste ja mantelijauhot keskenään (molempia saman verran; itsellä 5 broilerin fileeseen meni noin 3dl molempia). Pyörittele kanapalat kananmunassa ja sen jälkeen juusto-mantelijauhoseoksessa. Mausta oman maun mukaan. Paista öljyssä/voissa.




Nugettien kanssa sopivat hyvin esimerkiksi uunijuurekset. Lohko haluamiasi juureksia, pyörittele öljyssä ja mausteissa, levitä uunipellille. Päälle voi laittaa vielä esimerkiksi hunajaa ja tuoreita yrttejä (kuvassa timjamia). Paista noin 200 asteessa kunnes ovat kypsiä (noin 30-40min, riippuen vähän uunista).

Vadelma-valkosuklaakakku



Tämä kakku syntyi, kun piti loihtia kotona olevista tarvikkeista jotakin seuraavan päivän vieraita varten. Kaapista löytyy onneksi lähes aina aineet brownies-pohjaan, joten kun jääkaapissa oli lisäksi vaahtoutuvaa vaniljakastiketta, pakastimessa marjoja ja laatikossa vielä valkosuklaata ja liivatteita, oli tämä kakku helppo vaihtoehto. 

Tee brownies-pohja ohjeen mukaan tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi keksipohja (esim. domino-keksejä ja margariinia). 

Täyte
3,3 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (sellainen suurempi prk)
1 tlk rahkaa
300g pakastevadelmia
200g valkosuklaata
6 liivatelehteä

Laita neljä liivatelehteä kylmään veteen. Vaahdota vaniljavaahto. Siirrä toiseen kulhoon noin 1/4 osa vaahdosta. Sekoita suurempaan osaan vaahdosta rahka ja sulatetut vadelmat. Sekoita liivatelehdet kuumaan veteen tai esim. vadelmamehuun ja kaada se ohuena nauhana vaahdon joukkoon. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle, anna olla jääkaapissa noin tunti.

Laita kaksi liivatelehteä kylmään veteen. Sulata valkosuklaa ja sekoita se jäähtyneenä sivuun otetun vaniljavaahdon joukkoon. Sekoita joukkoon ohuena nauhana kuumaan veteen sekoitetut liivatteet. Kaada täyte jo jähmettyneen vadelmatäytteen päälle, anna olla jääkaapissa muutama tunti. 

Koristele esimerkiksi suklaarouheella.


keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Kanelibrowniet



150g tummaa suklaata
100g voita
4rkl maapähkinävoita
3 munaa
1½dl sokeria tai ruokokidesokeria
½dl kanelisokeria
2dl vehnäjauhoja
½dl kaakaojauhetta

pinnalle
2dl kaakaotomusokeria
tilkka vettä

Paloittele suklaa ja voi. Sulata aineet mikrossa tai vesihauteessa. Lisää maapähkinävoi. Anna jäähtyä. Sekoita kanelisokeri (tai sokeri+kaneli), vehnäjauhot ja kaakaojauhe keskenään. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää jäähtynyt suklaaseos varovasti käännellen munavaahtoon. Lisää jauhoseos siivilän läpi ja sekoita tasainen taikina. Kaada taikina kulmikkaaseen leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa puolisen tuntia. 

Anna jäähtyä mielellään yönkin yli jääkaapissa. Sekoita kaakaotomusokeri vesitilkkaan ja korista pinta seoksella. Leikkaa neliöiksi.

Näissä maistuu mielestäni kanelia enemmän maapähkinävoi. Makeaa ja tuhtia tavaraa, mutta ah, niin hyvää! :)

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Kanaleivät



Herkuttelimme eilen kanaleivillä ja lohkoperunoilla. Mitään ihmeempää reseptiä ei näihin tarvitse; meillä oli paahtoleipien välissä rapeaa jääsalaattia, tomaattia, cheddar-juustoa, majoneesia (a´la Hesburger) ja paistettuja kanafileen paloja. Kanafileet maustettiin paprikajauheella, suolalla ja mango-currylla.

Lohkoperunat
Pese, kuori ja lohko muutama Rosamunda-peruna.Kuivattele lohkoja hetki talouspaperilla (tärkkelystä pois) ja pyöräytä maustetussa öljyssä (esim. paprikajauhetta, suolaa ja grillimausteseosta tms)

Levitä lohkot pellille, paista 225-250 asteisessa uunissa noin 30min.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Päärynäpopsit




1 pkt (300g) LU Jaffa päärynä-keksejä
2 rkl vanijatuorejuustoa
(100g Fazerin tummaa päärynä manteli suklaata)
1 levy Fazerin sinistä

Hienonna keksit ja suklaa monitoimikoneessa. Suklaan voi halutessaan jättää myös pois. Lisää joukkoon vaniljatuorejuusto ja sekoita seos muotoiltavaksi massaksi. Pyörittele massasta palleroita ja laita jähmettymään kylmään. Sulata maitosuklaa ja pyörittele jähmettyneet pallerot suklaassa. Koristele halutessasi. Laita pallerot vielä jääkaappiin jähmettymään.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Vadelma-mascarponeherkku


Muistin pitkästä aikaa tämän herkun ja pitihän sitä heti tehdä :) Vadelma-mascarponevaahtoa voi syödä sellaisenaan, mutta itse olen käyttänyt tähän jälkiruokaan vaahdon lisäksi browniespohjaa, vadelmia ja tummaa suklaata rouhittuna.  Erittäin hyvän jälkiruoan saa kokoamalla näitä kaikkia kerroksittain esimerkiksi suureen lasikulhoon tai pieniin annoskulhoihin.

Vadelma-mascarponevaahto
2 valkuaista
2dl kermaa
3rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
250g mascarponea
400g vadelmia

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi.Vatkaa kerma vaahdoksi erillisessä astiassa. Lisää joukkoon sokerit ja mascarpone, sekoita tasaiseksi.

Lisää kerma-mascarponevaahdon joukkoon vadelmat. Itse käytin pakastevadelmia, joita sulatin ensin hieman. Sekoita ja kääntele varovasti joukkoon valkuaisvaahto.

Kerrosjälkiruoan rakentamiseen lisäksi
browniespohjaa (ohje täällä)
vadelmia
tummaa suklaata

Laita kulhon tai annosvuoan pohjalle ensin vadelma-mascarponevaahtoa, murenna päälle browniespohjaa ja ripottele vielä vähän suklaata ja muutamia vadelmia. Toista muutaman kerroksen ajan, koristele päällimmäinen kerros haluamallasi tavalla.


keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Caipirinha-juustokakku



Tämä juustokakku on mukavan raikas! Tähän tarvittavaa juomasekoitusta ei taida kovinkaan monessa kaupassa enää olla vai onkohan poistunut jo kokonaan SantaMarian valikoimasta..? Pohjana tässäkin browniespohja, jonka ohje löytyy esimerkiksi täältä. Mielestäni tuo tumma suklaapohja sopii hyvin lähes kaikkien täytteiden kanssa... Miten niin suklaan ystävä? ;)

Caipirinha-täyte
1 pss Caipirinha-juomasekoitusta
200g maustamatonta tuorejuustoa, esim. Philadelphia
3 dl kuohukermaa
3 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
tilkka kuumaa vettä

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen tuorejuusto, sokerit ja drink mix. Lisää kuumaan veteen liuotetut liivatteet ohuena nauhana seoksen joukkoon ja kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle.

Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti ja koristele haluamillasi hedelmillä.

Vuohenjuustokrutongit salaattipedillä


Tämän ohjeen bongasin joskus Neljän tähden illallinen -sarjan resepteistä. Salaatti toimii loistavasti alkuruokana!

erilaisia salaatteja (esim. lollorosso, jääsalaatti, rucola)
kirsikkatomaatteja
maalaisleipää
vuohenjuustoa/chevreä
hunajaa
pinjansiemeniä
oliiviöljyä
balsamicoa

Laita pannulle voita ja öljyä ja paahda leivänpalat siinä. Kun leipä on molemminpuolin rapea, murenna vuohenjuustoa makusi mukaan leipien päälle. Revi erilaisia salaatteja lautaselle, pilko joukkoon kirsikkatomaatit.

Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla.Valuta leipien ja vuohenjuuston päälle hieman hunajaa ja käytä leivät uunissa 2-3minuutin ajan (noin 200 astetta).

Laita pinjansiemenet salaatin päälle ja ripottele pinnalle vielä hieman oliiviöljyä ja balsamicokastiketta (itse käytin tummaa, paksua balsamicokastiketta). Asettele lopuksi lämpimät leivät salaatin päälle. Salaatti on parhaimmillaan heti tarjoiltuna!

Maailman paras mustikkapiirakka


Kuva ei nyt ehkä ole kaikkein paras, mutta lupaan, että mustikkapiirakka sitäkin parempaa! Tästä reseptistä kiitos Nealle :)

Pohja
4 dl jauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
125g margariinia
1dl piimää
1 muna

Sekoita kuivat keskenään, nypi joukkoon margariini. Ota noin 4 rkl muruseosta sivuun. Lisää piimä ja muna suurempaan osaan taikinasta. Levitä taikina irtopohjavuoan pohjalle, leivinpaperin päälle.

Täyte
vähintään 1/2 litraa mustikoita/vadelmia, 
saa olla enemmänkin ja myös vadelma-mustikkayhdistelmä toimii todella hyvin!
1 prk kermaviiliä
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 muna
ripaus sitruunamehua

Jos käytät pakastemarjoja, sekoita niiden joukkoon vähän perunajauhoja. Kaada sen jälkeen marjat pohjan päälle. Sekoita muut aineet keskenään ja kaada seos marjojen päälle. Ripottele päälle aiemmin sivuun otettu muruseos.

Uunissa 175 asteessa ensin 30min, sen jälkeen 125-150 asteessa toiset 30min. Paistoaika riippuu myös uunista, mutta mustikkapiirakan kuuluu jäädä vähän kosteaksi.

Nauti vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa!

Appelsiini-valkosuklaajuustokakku


Suurena juustokakkujen ystävänä tulee kokeiltua erilaisia ohjeita. Nykyään teen lähes poikkeuksetta juustokakkuihin pohjan Kinuskikissan brownies-ohjeen mukaan, sillä se on vaan kaikkein paras. Toki voi käyttää keksipohjaakin tms. Kuvan kakussa ei ole käytetty reunakalvoja, mutta niitä käyttämällä saa kakun reunoista huomattavasti siistimmät.

Brownies-pohja
125g margariinia tai voita
75g tummaa suklaata
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
hyppysellinen suolaa
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja

Laita irtopohjavuokaan (halkaisija 24cm) leivinpaperi.Sulata margariini kattilassa, ota pois liedeltä. Lisää sulatettuun margariiniin tumma suklaa paloina, sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon sokeri, vaniljasokeri ja suola. Sekoita kananmunat joukkoon yksitellen. Lisää lopuksi vehnäjauhot ja sekoita jälleen tasaiseksi. Paista 175 asteessa noin 15min. Anna jäähtyä ennen täytteen laittamista.

Appelsiinitäyte
5 liivatetta
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
400 g appelsiinituorejuustoa (tai 200g appelsiini + 200g maustamaton)
200 g appelsiinijogurttia
2 appelsiinin kuoriraaste
200 g valkosuklaata
1 dl puristettua appelsiinimehua (voi laittaa vähän myös sitruunanmehua)


Laita liivatelehdet kylmään veteen, anna olla noin 5min. Vaahdota vaniljakastike, sekoita joukkoon tuorejuustot, jogurtti, kuoriraaste ja sulatettu (vähän jäähtynyt) valkosuklaa.

Kiehauta 1dl puristettua appelsiinimehua. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata ne nopeasti kiehuvaan appelsiinimehuun. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Kaada täyte vuokaan jäähtyneen pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin 3-4 tuntia (annan yleensä olla seuraavaan päivään). Kiilteen voi tehdä, kun kakku on ollut jääkaapissa noin 1h ja vähän jähmettynyt.


Appelsiinikiille
3dl appelsiinimehua
3 liivatelehteä

Anna liivatelehtien olla kylmässä vedessä noin 5 min. Kuumenna 0,5dl appelsiinimehusta kiehuvaksi ja sulata liivatelehdet joukkoon.Yhdistä lopun mehun kanssa ja odota, että seos jäähtyy huoneenlämpöiseksi. Kaada kiille jähmettyneen täytteen päälle rauhallisesti. Anna hyytyä jääkaapissa noin 2 tuntia ennen kakun irrottamista vuoasta. Koristele ja nauti! :)

Lohi-poropasta



Tästä reseptistä saan kiittää ystävääni Ninaa. Lohi ja poro kuulosti aluksi yhdistelmänä kovin erikoiselta, mutta toimii kyllä todella hyvin! Nykyään tämä pasta on yksi ehdoton suosikkini: helppo, nopea ja herkullinen!

oliivi- tai ruokaöljyä
2 ruukkua tuoretta basilikaa
noin 1kg tuoretta meri- tai kirjolohta (nahaton ja ruodoton)
150g (=1pkt) kylmäsavupororouhetta
1 pss simpukkapastaa
5 dl ruokakermaa
mustapippuria, suolaa

Keitä pasta ohjeen mukaan erillisessä kattilassa, ei kuitenkaan liian pehmeäksi (itse keitän noin 7min). Leikkaa lohifile melko suuriksi paloiksi/kuutioiksi. Laita suureen pannuun (esim. wok-pannu) öljyä ja basilikat, anna lämmetä hetki. Lisää joukkoon lohikuutiot, kääntele kunnes ovat kypsiä ja lisää sen jälkeen joukkoon pororouhe. Lisää joukkoon valutetut pastat ja ruokakerma, mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla. Sekoittele varovasti ja pidä miedolla lämmöllä muutamia minuutteja, kunnes ruokakerma on lämmennyt. Syö ja nauti! :)